keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Lippuarvonta Kädentaitotapahtumaan

Sain mahdollisuuden arpoa messulippuja viikon päästä pidettäville Kädentaitomessuille.
Viime yön sitten pohdin käytänkö tämän tilaisuuden hyväkseni vaiko en. Arvontojahan tässä blogissa ei ole aiemmin ollut ja muutenkaan en ole juuri lukijoita aktivoinut erinäisillä kysymyksillä.
Aamulla päätin sitten pistää arvonnan pystyyn ja katsoa miten tässä käy.

Kädentaitotapahtuma 6.-8.11.2015 Messukeskuksessa
Kädentaitotapahtuma kuuluu suurempaan Meidän viikonloppu-kokonaisuuteen. Samaan aikaan siellä on tarjolla eläinrakkaille Lemmikkimessut ja ELMA-maaseutumessut. Miesenergiaa huokuville löytyy Metsämessut, joilta yleensä löytyy esimerkiksi metsäkoneita tutkittavaksi ja shoppailijoille taas OutletExpo.

Itse epäilen että N on erittäin kiinnostunut Lemmikkimessuista ja ELMA-maaseutumessuista. Viime kesänäkin hän melkein tippui rintarepusta kurkottaessaan maassa olevan siilen perään. Pienellä avustuksella hän lopulta ylsikin siileen ja sen piikkejä koskettamaan. Ei piikki pistänyt ja siilikään ei mennyt kerälle.
Minä itse taas olen kiinnostunut Kädentaitotapahtumaan, OutletExpoon ja ELMA-maaseutumessujen ruokapuoleen.

Ja nyt itse arvontaan. Eli minulla olisi arvottavana kahdelle arvontaan osallistuneelle pääsyliput Kädentaitotapahtumaan.
Osallistuminen tapahtuu laittamalla kommenttilaatikkoon viesti osallistumisesta ja toimivaa sähköpostiosoitetta sähkostiosoitetta vaativaan kenttään. Lisäksi olisin erittäin iloinen tiedosta että oletko vakikävijä vai osuitko vain sattumalta tänne.

Suoritan arvonnan 3.11.2015 eli maanantaihin aikaa osallistua.

2 kommenttia:

T kirjoitti...

Moikka,
Minä haluaisin niin liput, joten mukana arvonnassa. Huomasin sun kommentin FB-ryhmässä ja tulin katsomaan millainen sun blogisi onkaan. Täytyypä alkaa oikein lueskelemaan.
Käsityöt on itsellä jäänyt viimeaikoina vähemmälle, mutta kiinnostus on pysynyt ja kyllä aina jotain pientä tulee tehtyä. Ehkä siellä messuilla inspiroituisi.

Kivaa syksyä ja toivottavasti nähään messuilla :) Tiia N

Mammutti kirjoitti...

Minäkin kokeilen onnea lippuarvonnassa...