torstai 20. elokuuta 2015

Sokeroimaton mehukeitto ilman makeutusaineita

Kesän aikana olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja palannut vähitellen VHH:lle. Tiukkaa seuraamista se ei ole, mutta vähän kerrallaan tiukennetaan.
Kuukauden aikana olenkin onnistunut pudottamaan painoa viitisen kiloa ja sen huomaa treenatessa.

Hiilareiden ja sokerin vähentämisen lisäksi olen aina välttänyt makeutusaineita kuin ruttoa. Vaikka stevia ei maistu pahalle suosin mieluummin sokeria ja muita luonnollisia makeutustapoja.

Yksi tällainen makeutustapa löytyy mehukeitosta. Makeus keittoon tulee omenamehusta.

Mehukeitto

1 l omenamehua
5 dl vettä
250 g makeuttamatonta marja-/hedelmäsosetta (Bonne-merkiltä löytyy hyviä makuja)
2 rkl perunajauhoja + vähän kylmää vettä

Kaada kolme ensimmäistä ainesta kattilaan ja anna kiehua.
Sekoita perunajauho kylmään veteen ja lisää se keittoon. Anna pulpahtaa pari kertaa ja keitto on valmis.

Keiton hyvä puoli on siinäkin että voin antaa sitä myös N:lle hyvillä mielin.

Ei kommentteja: