tiistai 17. maaliskuuta 2015

Petivaatteet rottinkivuoteelle

Edellisen postauksen vuode tarvitsi vielä petivaatteita suojelemaan pikkuista viileiltä öiltä.

Vaikka vauvat eivät tarvitsekaan tyynyä, niin tuntuu oudolta katsoa tyynytöntä sänkyä. Edellisessä postauksessa mainitsemassani askartelukassista löytyi pieni kangaspalanen vanuvuorella. Ompelin siitä pikkuiselle tyynyn. Paksuuttahan tuolla ei ole juuri nimeksikään, mutta aivot käsittävät sen kuitenkin tyynyksi.

Tyyny
 Lisäksi sain askartelupussin sisällöstä tehtyä pari pientä tyynyliinaakin.

Tyynyliinat
 Ja sitten peittoon. Peitto on virkattu neliöistä. Malli on peräisin kirjasta Häkelmuster. Nimesin itse mallin jalkapallokukiksi, sillä ajoittain silmät näkevät kuviona jalkapalloja ja ajoittain kukkia. Lanka on Viking Vilma -villalankaa ja sitä meni 150 g harmaata ja 130 g valkoista. Peiton nurja puoli on harmaata villakangasta ja vuorena on vielä karkkineuleesta ylijäänyttä lämpövanua. Ei pitäisi pikkuiselle tulla kylmä.

jalkapallokukkainen virkattu peitto
Kokoa peitolla on n. 50x70 cm. Jos joutuisin vielä tekemään vauvalle peiton ensivuoteeseen, niin tekisin siitä neliön kokoluokassa 70x70 cm. Nykyinen leveys ei aina tunnu riittävän kaverin hyöriessä vuoteessaan.

Ei kommentteja: