perjantai 3. lokakuuta 2014

Of(f) Course

Nyt kun konekin taas toimii, niin voin alkaa vähitellen purkamaan blogaussumaa. Tokihan voisin blogata puhelimellakin, kuten joskus teen, mutta on se hieman ankeaa.

Tänä syksynä tuli oikein voittojen rypäs ja palkintoina olen saanut lippuja pariin elokuvaan ja tanssinäytökseen.
Pari viikkoa sitten kävin katsomassa Of(f) Course-esityksen.
Aika mielenkiintoinen esitys. Oli hauska katsella kuinka eri tanssityylin esiintyjät saivat aikaiseksi enempi vähempi yhtenäisen näytöksen. Jokainen liike tehtiin henkilön oman tanssityylin mukaisesti vaikka koreografia olikin kaikilla sama.
Esitys muodostui lyhyistä yhtenäisistä pätkistä ja peleistä, joissa esiintyjä joutui improvisoimaan. Eli jokainen esityskerta tulee olemaan pakostikin erilainen.



Yllä oleva traileri esityksestä on kolmen vuoden takainen esitys Ruotsista. Esiintyjät ovat erit, mutta idea sama kuin nyt Suomessa menevässä kiertueessa.

Suosittelen käymään katsomassa, jos mahdollista. Se oli viihdyttävää ajanvietettä ja vaikka esitys kestää vain tunnin, niin siinä ajassa ehdittiin käydä monta peliä läpi.

Ei kommentteja: