perjantai 10. tammikuuta 2014

Luentosukat

Kevyt käsitöiden valmistusvaihe menossa. Eilen-illalla sain valmiiksi ns. luentosukkani. Olen neulonut niitä erilaisilla luennoilla tai vastaavilla, joissa ei ole voinut juuri muuta tehdä kuin kuunnella. Alan hyvin herkästi torkkumaan (varsinkin pitkän päivän jälkeen) luennoilla, jos minulla ei ole mitään muuta tekemistä kuin vain kuuntelua. Ratkaisin ongelman sillä että teen sitten vaikka sukkia aina kun olen tilaisuudessa joissa epäilen väsyn voittavan. Olen pitäytynyt hyvin päätöksessäni että noita sukkia en sitten muualla neulo. Tosin siihen luultavasti vaikuttaa osittain se että pidän nuo sukat aina tietyssä laukussa, jonka otan mukaani ainoastaan luennoille.


Sukista tuli pitkät. Jalkaani kokeiltuna pituutta on juuri sopivasti polvien alapuolelle asti. Edellisissä neulomissani sukissa 100gr lankaa riitti sääreen asti, mutta tälläpä langalla pääsi vielä pidemmälle. Yhdessä vaiheessa mietin olisiko minun pitänyt lopettaa neulominen siihen että pääsin sääreen asti, mutta sitten ajattelin että lankaa oli jäljellä siinä vaiheessa vielä niin vähän että tuskin niistä olisi toista sukkaparia enää tullut. Olisi niistä riittänyt vielä nilkkapituisiin sukkiin.
Sukkien teko kestin muutenkin pitkään, sillä yhden luennon aikana en päässyt mittaamaan sukan pituutta ja neulon sukan melkein valmiiksi ilman pohkeen vaatimia lisäyksiä. Kun vihdoin pääsin kokeilemaan sukkaa jalkaani suuresti manaten aloin purkamaan päivän työtä saadakseni vaadittavat lisäykset sukkaan.

Tuollaiset valmiiksi monella värillä raidoitetut langat ovat kyllä hankalia neulottavia perfektionistille. Raitojen saaminen kohdilleen molemmissa sukissa vaati purkua ja uudelleen neulomista moneen kertaan. Jakaessani kerää kahdelle pienemmälle kerälle ei mieleeni tullut laisinkaan että sillä on väliä mistä kohtaa langan katkaisee. Toisaalta eipä sillä loppupeleissä ollut juurikaan väliä, jouduin toisessa sukassa joka tapauksessa säätämään melkoisesti. Kerä kun ei ollut yhtenäinen vaan siinä oli jouduttu jatkamaan lankaa toisella langalla. Työntekijä ei ollut huolellinen työssään. Hän ei ollut katsonut että seuraava lanka alkaa samasta kohtaa raitaa kuin edellinen päättyy. Jouduin siis käymään läpi lankaa melkoisesti ennen kuin löysin oikean kohdan kuviosta josta aloittaa se uusi lanka.
Onni onnettomuudessa oli kuitenkin se että siinä vaiheessa kun pääkerä alkoi osoittamaan loppumisen merkkejä pystyin jatkamaan lankaa vielä noilla "ylimääräisillä" pikkukerillä. Toinen niistä kun alkoi juuri siitä kohtaa mihin pääkerä loppui. Sukan suuhun laitoin sitten toisen ylimääräisen pikkukerän. Se ei alkanut aivan täysin samasta kohtaa, mutta katsoin sen olevan kuitenkin riittävän lähellä samankaltaisten sukkien aikaan saamiseksi.

Käyttämäni lanka oli ONline Supersocke 100 Sortierung 102 Linetto-color ja puikkokoko 2,5.

Pitää varmaan käydä ostamassa uutta lankaa että saa kevään tapahtumiin jotain neulottavaa.

Ei kommentteja: