sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!

Törmäsin taannoin mainokseen jossa etsittiin ongelmaisia hotelleja Suomessa. Suurin hämmennyksen aihe oli se että ohjelman vetäjänä tulee olemaan Jyrki Sukula. Siis kokki?!? Miten ihmeessä kokki voi tietää kuinka saadaan jokin hotelli taas vetämään asiakkaita puoleensa.
Kuppiloiden käsittelyn ymmärtää jollain tavoin sillä niissä myydään paikan päällä tehtyä ruokaa, mutta hotelleilla se ruokapuoli on vain sivubisnestä.
Tokihan hotellit saavat plussaa, jos ravintola on kunnossa, mutta pääosa tuloista tulee huoneista.

Aikani aihetta netissä pengottuani löysin vihdoin ja viimein formaatin, mitä tuossa ohjelmassa tullaan käyttämään. Yllätys yllätys, siinäkin formaatissa ohjelman vetäjänä on kokki. Kyseessä on siis Gordon Ramsayn Hotel Hell.

Katsoin kokeeksi pari jaksoa tuosta Hotel Hellistä YouTubessa. En voi muuta sanoa kuin että en oikein tykännyt. Jos kaikki jaksot ovat tuollaisia mitä näin, niin ohjelma ei todellakaan kiinnosta. Niistä jäi paha maku suuhun samaan tapaan kuin Kitchen Nightmares-ohjelmassa.
Pääpaino ohjelmassa on hotellin vetäjän henkilökohtaisten ongelmien setviminen ja kun kokki on kyseessä, niin myös se kuinka pahaa ruokaa hotellissa tarjotaan ja miten surkeissa olosuhteissa niitä joutuu syömään. Hotellihuoneita ja muita tiloja käsitellään hyvin vähän itse ohjelman aikana, vaikkakin niihin tehdään selkeästi muutoksia.

Tässä yksi esimerkkijakso Hotel Hellistä.



Olen aina silloin tällöin katsonut Travel Channelin Hotel Impossiblea. Idea siinäkin on sama eli tyyppi menee hotelliin ja pistää sen sellaiseen kuntoon että se tuottaa taas rahaa. Siinä ohjelmassa ei juurikaan käsitellä ruokapuolta paitsi alla olevassa jaksossa, jossa hotellille luodaan huonepalvelu käyttämällä lähiravintolaa hyväksi. Hotel Impossiblessa käsitellään tarkemmin huoneiden ja muiden tilojen ulkonäköä ja sitä kuinka saadaan ne viihtyisemmiksi. Lisäksi tarkastellaan kuinka hyvin huoneita siivotaan, miten huoltomiehen hommat toimivat ja kuinka tuottoisia hotellin sivupalvelut ovat. Tutkitaan hotellin varausjärjestelmät ja muut respan tehtävät. Ohjelma on tehty siten että kukaan omistajista tai henkilökunnasta ei oikeastaan menetä kasvojaan.
Ja mitä tulee ohjelman vetäjään. Hän ei ole kokki. Anthony Melchiorrilla on 20 vuoden kokemus hotellialalta, joten hän tietää mistä puhuu.

Alla jakso Hotel Impossiblesta.


Ei kommentteja: