perjantai 19. lokakuuta 2012

Kilpirauhanen

Tuntuu että tänä vuonna minua potkitaan päähän oikein kunnolla. Kun yhdestä taudista selviää, niin toinen pukkaa päälle.

Kertoessani leukaleikkaukseni sujumisesta mainitsin kilpirauhasen arvojen olevan hieman korkeahkoja. Lääkäri, joka oli alun alkaen pyytänyt minulta testejä kilpirauhasen testejä, ei ollut sitten noteerannut mitenkään noita arvoja.

Viikko sitten kävin antamassa uudet verinäytteet toisen lääkärin pyynnöstä. Keskiviikkona lääkäri sitten soitti ja käski mennä kipin kapin uusintatesteihin. Sillä kilpirauhasen arvot olivat selkeästi koholla. Eilen kävin uusintatesteissä ja nyt odotellaan tuloksia ja luetaan netistä kaikkia mahdollisia oireita. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä että kilpirauhaseni on koko ikäni toiminut hieman vilkkaasti, nyt vain sitten se on vain oikein kunnolla ylikierroksilla.

Otin jopa kaulastani videokuvaa, sillä liikutellessani kaulan osasia näkee selkeästi että toisella puolen henkiputken vieressä on ylimääräinen patti. Normaalisti sitä ei näe, mutta kaula venytettynä niellen samalla, näkee patin liikkeen.


Okei, videolta ei näy ihan niin selkeästi... varsinkin kun jostain syystä kamerani päätti haluta vielä lisäksi keltaisen kuvan.

Se hyvä puoli tässä jutussa on että minulla on tulossa sairaalahoitojen osalta maksukatto täyteen heti seuraavan laskun tultua, joten voin viettää halutessani vaikka koko loppuvuoden sairaalan käytäviä haahuillen. Tosin tietäen kuinka hitaasti kaikki etenee, uskon että nämä tutkimukset pääsevät alkuun vasta ensi vuonna.

2 kommenttia:

MariL kirjoitti...

No voi kökkö! Toisia koetellaan enemmän kuin toisia... Itsekin tällä hetkellä olen ollut jo usean viikon ajan sairaslomalla, ja marraskuussa on aika neurologian polille. Todella huonossa kunnossa olen. Mutta kun esikoiseni kysyi minulta, että onko tämä pahin sairaus mitä minulla on koskaan ollut, niin pakko oli todeta, että ei tämä ole kyllä edes pahinta. Mullahan on kans leukaleikkaus takana ja aika monta muuta sen ja tämän nykyisen mikä-lie-sitten-onkaan-sairauden välissä.

Jaksamisia sinulle, onneksi kilpirauhassairauteen on lääkitykset olemassa!

Tiina kirjoitti...

Kun nyt käy läpi kaikki sairaudet, niin sitten ei ole enää mitään sairastettavaa eläkkeellä. ;)

Toivottavasti sinunkin vointi lähtee paranemaan.