perjantai 21. lokakuuta 2011

Minä ja Lush

Törmäsin Lushiin ensimmäisen kerran Budapestissä asuessani siellä. En voi väittää että se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Mutta vähitellen sen tuoksut kiemurtelivat mielihyvää lisääviin hermovälittäjäaineisiin.
Budapestissä oleva liike oli melkoisen dramaattinen kokemus kliiniseen ja melkein hajuttomaan tuoksuun tottuneelle suomalaiselle. Useimpien suomalaisten kotihan tuoksuu joko likaiselta tai sitten ei niin miltään eli täysin neutraalilta. Ensimmäisellä kerralla siellä käydessäni nenäni ilmoitti vain hajujen ylikuormituksesta. Mistään tuoksusta ei saanut mitään selvää. Seuraavalla käyntikerralla nenäni onnistui haistamaan muutaman eri tuoksun ennen kuin tuoksujen määrä sekoitti nenän täysin. Toisaalta sama hommahan on kyllä parfyymejakin testatessa. Erilaisia hajuja voi erottaa vain muutaman kerran ennen kuin hajuaisti menee sekaisin ja väittää kaiken tuoksuvan täysin samalta.
Innostuin Lushin tuotteista niin paljon että ensimmäisellä Suomeen tulokerralla olin haalinut tuomisikseni valehtelematta pari kiloa erilaisia saippuoita. Ja myöhemminkin joka kerta kun kävin Budapestissä, kävin myös Lushista ostamassa uusia tuomisia.

Kun Espoon Isoon Omenaan avattiin Lush-myymälä, tunsin olevani taivaassa. Eräänä kauniina kesäisenä päivänä otin polkupyöräni ja pyöräilin sillä ensin Viikistä Siilitien metroon. Minä ja pyörä matkasimme metrolla Ruoholahteen, mistä sitten pyörällä Isoon Omenaan. Olisihan sitä helpommalla päässyt, jos olisin käyttänyt bussia. Mutta kun se seutulippu maksaa ja minulla on vain Helsingin sisäinen lippu. Hmmm, säästänköhän hieman väärissä paikoissa. Toisaalta sainpahan kunnolla liikuntaan.
Lushin liikkeen tuoksu kutitti mukavasti nenääni jo sisään saapuessani. Ja hetken päästä odotus palkittiin. Rohmusin melkoisesti kaikkia herkkuja (ettei minun tarvitsisi olla heti pyöräilemässä takaisin) ja nautin jokaisesta tuoksusta. Toisin kuin Budapestin liike ei Ison Omenan liikettä oltu suljettu neljän seinän sisään, vaan se on osittain avoin kauppakeskukseen. Se vähentää huomattavasti sitä massiivista tuoksujen sekamelskaa mikä vaivasi pahasti Budapestissä ja Ison Omenan liikkeessä oli todella helppo erottaa jokaisen tuotteen hajun.

Minua harmitti pitkään että Lush löytyi ainoastaan Isosta Omenasta. Odotukseni palkittiin myöhemmin kun uusi toimipiste avattiin ihan Helsingin keskustaan Citykäytävälle. Enää ei tarvinnut hamstrata, tosin kun siihen on oppinut on siitä vaikea oppia pois. Sen huomaa joka kerta liikkeessä käydessä. Vaikka Citykäytävän liike on neljän seinän sisällä, ensimmäisellä käyntikerralla hämmennyin ettei sekään tuoksunut juurikaan Ison Omenan liikettä enempää. Ehkä täällä Suomessa on huolehdittu huomattavasti paremmin ilmastoinnista kuin Budapestissä oli.

Ystävieni iloksi tai kiroukseksi he ovat päässeet osallisiksi myös saippuoihin, hierontapaloihin ja muihin ihon-/hiustenhoitotuotteisiin. Nimittäin kun haluan ostaa jollekin lahjan, enkä yksinkertaisesti löydä sitä täydellistä lahjaa ystävälleni, kipitän Lushiin ja valitsen sieltä mieleisen lahjapaketin. Saippuaahan kuluu aina ja normaaleista kaupoista ostetut saippuat ovat aivan liian tavallisia. Viherpiipertäjä-ystävätkin ovat olleet tyytyväisiä lahjoihin, sillä lahjapakettien "styroksi"-pehmikkeet ovat ekologisesti joko paukkumaissia tai maissipötkylöitä.

Ei varmaan tarvitse pahemmin miettiä, minkä merkkistä saippuaa käytän vain ja ainoastaan.

Ei kommentteja: