perjantai 18. maaliskuuta 2011

Puu

Eilen kävin katsomassa elokuvan Puu. Tarinan ydin on siinä että perheen isä kuolee ja koko elokuvan ajan käydään läpi äidin sekä lasten toipumista kuoleman tuomasta shokista.
Jos ei ole koskaan menettänyt lähimmäistään, niin tämä elokuva jää melkoisen köyhäksi. Menetyksen tunteneet taas pystyvät löytämään jokaisesta elokuvan henkilöstä jotain samaa mitä tapahtui oman läheisen henkilön kuoleman jälkeen.
Elokuvassa käydään läpi kuka oli kenenkin lempilapsi, miten tyydytetään kaipuu kuolleeseen, miten kuolleen henkilön roolit perheessä jakaantuvat jäljelle jääneiden kesken, mitkä ovat soveliaat käyttäytymismallit muiden silmissä ja milloin voi aloittaa uuden suhteen. Lista on loputon ja niihin ei ole oikeaa vastausta. Ongelmat ovat samat jokaisen menetyksen kohdalla, mutta ratkaisut niihin vaihtelevat ja yhtään väärää ratkaisua ei ole.

Ikävöimme häntä ikuisesti.
Meidän pitää vain oppia elämään sen kanssa.

-Et vaikuta enää surulliselta.
-Onnellisuus ja surullisuus ovat valintoja.
Minä valitsen onnellisuuden ja onnellinen minä olen.

Ei kommentteja: