maanantai 14. kesäkuuta 2010

Broileria vihannespedillä

Viikonloppuna onnistuin tekemään aivan valtavan hyvää, mutta yksinkertaisen ruoan. Ja tietenkään minulla ei ole siitä kuvaa, kuten ei näköjään paljon mistään muustakaan ole ollut aikoihin. Pitäisiköhän minun alkaa kuvaamaan ruokiani, varsinkin niitä joiden reseptejä laitan tänne.
Olen huomannut että makuhermojani kiehtoo nykyään yksinkertaiset maut. Enää ei tarvitse olla triljoonaa työvaihetta sisältävää ruokalajia, jonka tekemiseen menee ikuisuus ja jonka makumaailmaan on sekoitettu kaikki maustekaappini sisältö. Nyt jo pelkkä suolahiutale voi tehdä sen pisteen i:n päälle ruokalajissa.

Broileria vihannespedillä (2 annosta)

500 g ohuita broilerifileitä
Öljyä paistamiseen
125 g valkosipulituorejuustoa
2 dl kermaa
3 rkl soijakastiketta (gluteenitonta)
Pippuria
Provencale-mausteseosta
600 g porkkana-kukkakaali-parsakaali-sekoitusta
Suolahiutaleita
50 g juustoraastetta

Liha kypsennetään runsaassa öljyssä pannulla ja nostetaan lautaselle jatkokäsittelyä varten. Pannulle lisätään juusto, kerma, soijakastike, jauhettu pippuri ja mausteseos. Kastike on valmis kun juusto on sulanut.
Kasvikset laitetaan vuokaan, kaadetaan kastike päälle ja peitetään broilerinfileillä. Lihojen päälle ripotellaan suolahiutaleita ja peitetään lihat vielä juustolla.
Annetaan kypsyä uunissa 200 asteessa 30 minuuttia.

Ravintoarvot yhdelle annokselle on:
Energiaa 1232 kcal
Hiilihydraatteja 18 g
Proteiinia 92 g
Rasvaa 89 g

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kuullostaa todella herkulliselta.
Nam!Vois olla ihan kiva et laittasit tekemistäsi tänne kuvia.Sulla on kiva blogi!!:)