maanantai 5. huhtikuuta 2010

Valokuvat blogeissa

Olen kohdannut monta ihanaa blogia, joissa on käsitelty kiinnostavia aiheita ja teksteihin on liitetty monen monta mielenkiintoista kuvaa. Harmikseni vain monta blogia on myös sellaista, joissa kuvissa on niin pahaa epätarkkuutta että kuvan aihetta saa pohtia useamman kerran ja yksityiskohtia ei edes kannata harkita tutkivansa.

Aikani asiaa pohdittua olen tullut siihen tulokseen että ihmiset eivät tiedä välttämättä niitä pieniä kikkoja, mitä kameroissa on ja digitaalikameroiden myötä jo tavallisissa pokkareissa on säätöjä enemmän kuin laki sallii. Itsekin käytän oman kamerani ominaisuuksista alle kymmentä eri toimintoja, niillä saa aikaiseksi sen mitä kaipaan kuviltani.

Tässä ensimmäisessä kuvassa on erittäin yleinen ongelma valokuvissa. Kuva on tärähtänyt ja epätarkka aivan joka kohdasta. Usein miten ongelma johtuu siitä että kameran ei anneta suorittaa tarkennusta ennen kuin laukaisin painetaan pohjaan. Tämän lisäksi epätarkkuutta saattaa lisätä myös hämärät olosuhteet, jolloin tarkan kuvan muodostumiseksi vaaditaan pidempää täysin paikallaan pysymistä.

Tässä kuvassa on käytetty hyväksi jokaisessa kamerassa olevaa automaattista tarkennusta. Tarkennus saadaan tapahtumaan kun laukaisinta painetaan ainoastaan puoleen väliin. Nappia painettaessa suunnilleen puolessa välissä tuntuu pienen pieni vastus, lisäksi kamera pitää tässä vaiheessa myös hetken aikaa surisevaa ääntä ja näytettävä kuvakin tarkentuu.
Vasta sitten kun tarkennusta ei enää tapahdu, painetaan nappi pohjaan.

Ei kommentteja: