perjantai 5. helmikuuta 2010

Projekti metrilaku osa 8

Taas on kuukausi vierähtänyt edellisestä oikojalla käynnistä.

Kitalakeen kiinnitettävä levy on auttanut kummasti pitämään alahampaiden kiinnikkeet paikoillaan ja alahampaat ovatkin suoristuneet oikein mukavasti. Yhden hampaan kohdalla on ollut hieman hitaampaa liikkumista, sillä siitä irtosi kuminauha ja tulin laittaneeksi sen itse kiinni väärin.

Oikojan kanssa puhuttiin että mahdollisesti ensi kerralla päästään aloittamaan ylähampaiden oikominenkin. Toivonkin että tämän kuukauden aikana tapahtuu alahampaissa enemmänkin ihmeitä.

Eilen illalla syödessäni öljyssä keitettyä perunaa yhdestä hampaasta lähti kiinnike. Onnekseni kyseisessä hampaassa olevaa kiinnikettä ei tällä kierroksella käytetä mihinkään, joten sitä ei tule ikävä. Minun pitää vain muistaa olla varovainen noiden pehmeiden ruokien kanssa, sillä suu tekee huomaamattaan suurempaa möyhennyskierrosta kuin tarvetta olisi. Ja syödessähän minä en voi pitää kitalaen levyä, sillä silloin en pysty pureskelemaan mitään.

Tämä tuntuu edistyvän nopeammin kuin uskoinkaan ja siitä olen hyvilläni.

Ei kommentteja: