lauantai 27. helmikuuta 2010

Karppaajan teeleipä

Nykyisessä ruokavaliossani en enää syö leipiä, sillä viljat ovat minulle no-no. Olenkin alkanut seuraamaan ruokablogeja, joissa ruoat tehdään joko gluteenittomina tai sitten raakaruokana.

Tämä gluteeniton teeleipä toimii minulla nykyään leivän korvikkeena, kun tulee hetki jolloin tekisi mieli leikkelettä ja juustoa napostella. Tokihan ne menee ilman leipääkin, mutta leivän avulla saan lisättyä ruokavalioon lisää voita.

Alkuperäinen ohje on peräisin Mantan kyökistä ja on nimeltään Teeleipä (gluteeniton). Muutin ohjeen sisältämään vähähiilihydraattisia jauhoja, sillä normaalit gluteenittomat jauhot sisältävät aivan liian paljon hiilihydraatteja.

Karppaajan teeleipä (12 kpl)

2 dl saksanpähkinäjauhoja
2,5 dl mantelijauhoja
1 tl psylliumia
2 tl leivinjauhoja
2 tl suolaa
50 g sulaa voita
2 dl kuohukermaa

Sekoitetaan taikinaksi ja kaulitaan pellin kokoiseksi levyksi. Levy leikataan 12 kappaleeksi ja paistetaan 225 asteen lämmössä 10 minuuttia.

Jouduin lisäämään ohjeeseen suolaa, sillä pähkinäjauhot ovat aavistuksen verran makeita. Tekemällä teeleivät pelkästään mantelijauholla saadaan aikaiseksi vaalea leipä ja saksanpähkinällä saadaan leivästä tummempaa.

Ravintoarvot yhdelle leipäviipaleelle ovat:
Energiaa 239,51 kcal
Hiilihydraatteja 2,12 g
Proteiinia 5,41 g
Rasvaa 23,61 g

Hieman päivitystä tähän reseptiin. Jos kaipaa hieman kiinteämpää leipästä, niin sen saa korvaamalla osan kermasta tuorejuustolla. Tuorejuusto sulatetaan nestemäiseksi voin kanssa ja sekoitetaan kuiviin aineksiin.

Ei kommentteja: