tiistai 1. huhtikuuta 2008

Daruma Sushi - ravintola

Seuratessani blogini statistiikkaa huomasin yllätyksekseni suuren joukon ihmisiä päätyneen sivuille etsiessään tietoja Daruma sushiravintolasta.
Sinällään ihan ymmärrettävää, sillä ravintolan omat sivut eivät ole vielä tällä hetkellä auki ja lisätietoja kaivattaisiin. Ehkä voin avittaa tässä hieman ja laittaa oman mielipiteeni ravintolasta.
Kyseinen ravintola on tällä hetkellä minun lemppariravintola sushien saralla. Käyn siellä aina silloin tällöin lounaalla ja aina tulee tilattua samanniminen ateria. Tosin joka kerta siinä on jotain erinlaista edelliseen kertaan nähden.
Ateria, jonka syön sisältää 9 sushipalaa, joista 3 on lohella, 1 on kananmunaa jossain muodossa, 1 tonnikala, 1 rapu, 1 muu vaihteleva pala ja 2 vaihtelevaa rullaa. Nimeltään tuo ateria on Daruma Dai ja lounasaikaan se maksaa 11,50 €.
Sushipalat ovat todella hyvin koottuja, eikä niistä riisit tipahtele edes soijakastikkeessa "liotuksen" aikana/jälkeen.
Miso-keitto on lounasaikaan hinnaltaan 3,00 €. Aiempiin kokeilukertoihini nähden se sisältää paljon aineksia ja vaikka en ole mikään sienten ystävä, niin tuossa keitossa sienetkin maistuvat hyviltä.
Lisäksi ateriaan kuuluu kupillinen japanilaista teetä. Tuon ateriakokonaisuuden lisäksi en oikeastaan ole muuta juotavaa kaivannutkaan.
Daruma Sushi sijaitsee Kampissa olevassa Sähkötalossa, tosin ravintolan löytäminen ja sinne pääseminen voi olla ensikertalaisille hieman hankalaa. Se nimittäin sijaitsee Pastamanian ja Il Duetton kanssa välikerroksessa, jonne ei pääse liukuportailla vaan pelkästään tavallisia portaita pitkin tai sitten hissin avustuksella.
Jos tulee Kampin pohjakerroksesta käsin eli seutuliikennebussien tasosta, niin sitä tulee todella herkästi mentyä sähkötalon liukuportaisiin, kun pitäisi mennä niiden liukuportaiden jälkeen oleviin portaisiin.
Jos taas tulee Kampintorilta sähkötaloon, niin tulee herkästi mentyä liukuportaita alas, kun olisi pitänyt ensin mennä Robert's Coffeen tasolle ja siitä vielä yhdet portaat alas.
Vanhalta metrolta käsin tullessa ei ongelmia oikeastaan tule, siitä vain Robert's Coffeen läpi ja portaat alas.
Tuli vielä mieleeni noista ravintoloista. Ne kaikki jakavat samat ruokailutilat, tosin erityisesti sushiravintolan asiakkaille tarkoitetut pöydät erottaa pöydällä olevista soijakastikepulloista ja kahdella muulla ravintolalla on sitten oma värimaailmansa ruokailuvälinetelineiden suhteen. Tuo yhtenäinen tila kuitenkin mahdollistaa sen että sama seurue voi todellakin hankkia sellaisen aterian mitä sillä hetkellä tekee mieli.
Suosittelen erittäin vahvasti kaikkia noita kolmea ravintolaa.
P.S. Pastamaniasta saa todella ihanaa pastaa ja Il Duettosta saa aivan mahtavaa pizzaa.

P.S.P.S Aukioloajat ravintoloille ovat muuten... (Jos nyt oikein muistan)
ma-pe 10:30-22:00
la 11:30-22:00
su 13:00-21:00

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ja jälkiruoaksi samasta tilasta saa Il Vera Gelatini di Italia (tjms) italialaista jäätelöä, kahvia, leivonnaista, mitä nyt mieli tekee.

Iiro kirjoitti...

Daruma Sushia ei voi kyllä kun suositella - ehdottomasti paras sushi-paikka keskustassa minkä tiedän (ainakin lounasmielessä).

Teen ovat vaihtaneet toiseen - tämä uusi ei ole mielestäni niin hyvää kuin se mitä on aikaisemmin ollut (tätä uutta saa nyt itsepalveluna).

Tiina kirjoitti...

Nyt vuoden 2009 alkupuoliskolla Daruman luonaslista on laajentunut mukavasti niin annoskokojen kuin makujenkin suhteen.

On ollut mielenkiintoista seurata vuoden ajan ravintolan kokkien sushintekotaitojen kehittymistä.