lauantai 23. helmikuuta 2008

Minullekin pipo

Miehelle tehdystä piposta innostuneena tein sitten myös itsellenikin pipon samalla mallilla. Lankana on käytetty Novitan Kuuraa, johon ihastuin jo silloin kun kävin ensimmäisiä lankoja ostamassa miehen kaulaliinaan.
Aikani pähkäiltyä päädyin laittamaan omaan pipooni 50 silmukan sijasta 60 silmukkaa ja lopputuloksena piposta tuli hieman iso. Toisaalta jos olisin tehnyt sen 50 silmukkaa, niin siitä olisi tullut aivan liian pieni.
No, runsas pipo on ihan hyvä varsinkin kun tällainen pohjoisen tyttö joutuu käyttämään etelän meri-ilmaston vuoksi talvisin korvalappuja joka tapauksessa ettei korvat kipeydy. Mahtuvatpa nekin nyt sitten pipon alle mukisematta.

Ei kommentteja: